lauantai 22. syyskuuta 2018


                                                    Meillä on uusi naapuri!

Tikka koversi pöntön aukkoa sopivammaksi ja rupesi taloksi.
Hämmästyttävän tarkka on tikan sisäinen kello.

Joka ilta se tulee muutaman minuutin iltaseitsemän jälkeen ja vilahtaa pönttöön.
Joskus se jää katselemaan maisemia, niinkuin turisti konsanaan, ennen vetäytymistään tikan uneensa.

Aamulla auringon nousun aikaan se lähtee päivän lennoille. Joskus aamuisinkin se katselee ensin ja varmaan pohtii, mihin sitä tänään pyrähtäisi.

Luonto on ihmeellinen, jokainen päivä on erilainen, uusi ja yllätyksillä täytetty.
Jokainen päivä on Jumalan lahja.

Voimme jokainen kohdaltamme valita, vaellammeko valkeuden lapsina ja olemmeko siunauksena lähimmäisemme elämässä.

Tämä aika on itsekkyyden aikaa. Ihmiset pitävät kiinni omastaan ja haalivat lisää, eivätkä koskaan saa tarpeeksi.

Ajattele, yksi euro päivässä antaa yhdelle ihmiselle elämän, johon sisältyy ruoka, koulu, vaatetus ja huolenpito.

Euro on suuri raha, jos se pitäisi antaa lähimmäisen hyväksi, mutta sitä tuskin huomaakaan silloin, kun askeleet kulkevat markettien yltäkylläisyydessä.
Minulle tätä, tuota ja vielä tuotakin. Se on nykyihmisen loppumaton loru.

Orpolapsi Intiassa kadulla kerjäämässä ja tonkimassa roskia, on liian kaukana.
Ei sitä voi katsoa, ei se kuulu minulle ja auttakoon joku toinen, joku jolla on enemmin.

Onko euro paljon?

Kuitenkin tuo yksi euro tuo yhdelle pienelle, kaikkein haavoittuvimmalle avun.
Yhden ihmisen elämä. Onko se euron arvoinen?

Meillä on muutamia orpolapsia, joiden elämää olemme lähteneet tukemaan.
Syvästi olemme vakuuttuneita siitä, että elämämme on sen kautta on tullut siunatuksi.

Meidän pieni apumme on ollut kuin käsi, joka on nostanut yhden pienen kiinni elämään.

Viime talvena, kun lunta oli tuiskunnut tie täydeltä, olisi voinut kutsua auraajan, joka olisi korvausta vastaan lingonnut lumet pois.

Nyt kolatessani lumia, mieleni valtasi ihan liikutukseen asti ajatus, että saan laittaa pienten lasten elämäksi nyt säästyneet eurot.

Hope to India on voittoa tekemätön yhdistys joka on ikäänkuin ojennettu avun käsi Intiassa toimivan orpokodin tukemiseen. Siellä on 6500 orpolasta.

He ovat löytäneet linnun lailla kodin ja suojan.

http://hopetoindia.com/?page_id=339&lang=fi

torstai 6. syyskuuta 2018


                                                       No, mitä kuuluu?

Tuttu kysymys ystävien kohdatessa. Usein kysymykseen tulee vastatuksi melko suppeasti.
"No, ihan hyvää. Eteenpäin mennään!"

Paljon on tänä vuonna kuitenkin saanut nähdä ja kokea.
Iloa ja surua. Siunattuja kokousmatkoja lähelle ja kauemmas.

Vuoden vaihteessa tein harkitun päätöksen elämäntaparemontista.
Toteutus alkoi jo ennen joulua, ostaessani digitaalivaakan.
Suunnitelma oli pudottaa keskivartaloon kerääntynyttä painoa kuutisen kiloa.
Ei äkisti, vaan pikkuhiljaa, kuusikymmentä grammaa päivässä.

Painoa oli lähtenyt kertymään vaalean leivän, leivonnaisten ja makkaran kautta.
Vuoden alussa lopetin siis makkarat, leivonnaiset ja vaalean leivän.
Rasvaisen lihan korvasimme kalalla ja broilerilla.

Tuo kuusikymmentä grammaa oli helppo saavuttaa päivisin, ja jo viikon välein katsottuna paino alkoi pudota. Kuukaudessa kilo kahdeksansataa grammaa.
Neljässä kuukaudessa olin päässyt tavoitteeseen. Se tuntui hyvältä.

Tyttäremme oli aiemmin siirtynyt vegaaniseen ravintoon.
Aluksi sitä vähän oudoksuin omalle kohdalleni, mutta ajatus vegaaniruuasta jäi itämään ajatuksiin.

Elokuun alussa olin kasvanut päätökseen siirtyä vegaanieväille.
Keittelin herkullisia kasviskeittoja, söin nyhtökauraa ja soijapihvejä.
Nyt kuukauden kokemuksella olen tyytyväinen elämäntaparemontin myönteisiin vaikutuksiin.

Videoleikkeen keitto on bravuri parhaasta päästä!
-desilitra pieneksi kuutioitua perunaa
-desilitra pieneksi kuutioitua sipulia
-desilitra herne-maissi-paprikaa
-kolme desilitraa vettä
-ruokalusikallinen vehnäjauhoja (sekoitetaan kylmään veteen)
-yksi kasvisliemikuutio
-pieni porkkana kuutioituna
-hieman silputtua ruohosipulia
Keitetään hauduttamalla
puolisen tuntia.




Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet kokea Jumalan hyvyyttä monella tavalla.
Hän on varjellut tieliikenteessä ja kotona arjen töissä.

Kerron sinulle veden ihmeestä.

Kuivina kesinä pihamme vanha kaivo, sellainen kahdeksan renkaan syvyinen, tahtoi ehtyä. Jossakin vaiheessa kesää koimme tuon veden loppumisen. 
Saunavesi piti noutaa, joko kottikärryillä lähteestä parinsadan metrin päästä juurrakkoisen polun takaa, tai peräkärryllä keskustaan rakennetusta matonpesupisteen hanasta.
Vuosi vuodelta jouduimme tähän samaan tilanteeseen.

Eräs ystävämme päivitteli tukalaa osaamme ja viimein hän kehoitti ottamaan kylältä kaivurin, joka kaivaisi uuden kaivon. Hän maksaisi laskun!

Ajatus tuntui aluksi hyvältä, mutta sisäinen tunnistin oli levoton.
Koska emme kokeneet varmuutta, emmekä lupaa edetä, annoimme hyvän tarjouksen mennä ohitse ja jäimme odottamaan ihmettä.

Ihmettä kannattaa aina odottaa.

Joskus ihmissilmin katsottuna hyvä, onkin Jumalan varaaman paremman edellä.
Kuljin helteisenä päivänä pihamaalla, niinkuin monasti ennenkin. Luonto kaipasi vettä.
Silmäni kiintyi perunapellon reunassa, muuhun luontoon verrattuna, vehreämpään kohtaan.

Herra hyvyydessään auttoi meitä vedenkaipaajia ja vaikutti, että hain aitasta lapion ja aloin kaivaa. Ei se järkevältä tuntunut. Tuttu pihapiiri, tutut kivet ja kokkareet, mutta jotakin sisäistä innoitusta virtasi, ja lapiolla siirtyi multa. Mullan alla oli ohutta hiekkaa, hiesua. Kun olin kaivanut puolisen metriä, alkoi kuoppaan tihkua vettä.

Käsittämätöntä! Neljänkymmenen metrin päässä on lähes viisimetrinen kaivo tyhjillään.

Kun olin päässyt metrin syvyyteen, tihkui vettä jo niin runsaasti, että viimeisetkin epäuskon ajatukset väistyivät ja huulilta pulppusi kiitos.
Miten edetä tästä. Samoin kuin talonrakentamisen, koin että tämänkin homman saan tehdä yksin.

Peräkärryllä hain Ristiinasta neljä, halkaisijaltaan kuudenkymmenen sentin kaivonrengasta. Yksi rengas painoi satakuusikymmentä kiloa.
Mietin, miten ihmeessä saan lasketuksi renkaan kaivannon pohjalle.

Usein Herra antaa viisautta yöllisissä hetkissä. Joskus jopa unessa. Niin tälläkin kertaa. Kaadoin koivun ja tein siitä viisitoistametrisen vipuvarren. Kaivannon viereen kiinnitin tukipuin metrisen pystypölkyn. Nostin vipuvarren pölkyn päälle niin että pari metriä oli kaivannon puolella ja loppu vastapainona. Pystytolpassa oli varmuudeksi ohjausrimat, jottei painava kuorma pääsisi kierähtämään.

Seuraavaksi kiinnitin vipuvarren päähän ketjutaljan, ja homma voi alkaa.
Kuopan kaivaminen oli runsaan vedentulon takia hankalaa, koska vesi murensi kuopan reunoja ja valutti hiesua pohjalle. Sain kuitenkin paaluttamalla estettyä sortumista.




Kaikki neljä rengasta siirtyi ja laskeutui hallitusti paikoileen.
Täytin kaivannon soralla ja heitin kaivokalkkia kaivon pohjalle.

Nyt tänä poikkeuksellisen kuivana kesänä on suuri ilo Jumalan kunniaksi todeta, että vesi on riittänyt. Vaikka siinä on vain kuudenkymmenen sentin halkaisijalla oleva rengas, ja syvyyttä hieman yli kaksi metriä, niin sieltä saa ammentaa hyvää ja kirkasta vettä. Nopsasti tulee vesi otetun tilalle.

Kiitos Jumalalle vedestä!

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Tänään sataa. 
Kaivatut ja odotetut pisarat putoilevat janoiseen maahan.

Luomakunta huokaa ja monen pesän asukkaan kuivuus on näännyttänyt.

Videon västäräkki on onnekas.
 Ainakin yksi sen jälkeläisistä selviytyi- Tänään se pyrähti nurmikolta kriikunapuun oksalle. 
Siinä se kiltisti odotteli emolinnun tuliaisia.

Naapurin isännän vaivalla kylvämä siemen on jo kauan odottanut pisaroita, päästäkseen alkuun.

Niin tarpeellista kuin sade onkin, on se kuitenkin tätä aikaa ja katoavaisuudessa tapahtuvaa.

Jumalan sade, joka sisäisen kaipuun tyydyttää, on moninverroin arvokkaampaa.

Vieläkö korven kulkija odottaa Jumalan sadetta, Hengen pisarointia kuivuuden kouristamaan sydämen multaan?

Vieläkö vuotaa poskipäille kyynelpurot kaipauksesta Jumalan syliin.
Armon alle, vapauteen ja sydämen puhtauteen.

Jos sadetta ei tule sydän kuivuu ja kovettuu. Ilon, rauhan ja rakkauden kukat lakastuu. Mitä siitä seuraa?

Ärtymyksen, katkeruuden ja vikoilemisen ohdakkeet elävät kuivassa maaperässä ja saavat ravintonsa turmeluksen lähteistä.

Olisiko nyt aika kääntyä, lukea kaikki roskaksi Kristuksen tähden?

Olisiko nyt aika kääntää vastaanottimet taivaskanavalle?

Golgatan verituulen ja Hengen sateen alle, sinua siunaten!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lauantai-iltapäivä. Kevät tekee tuloaan ja linnut laulavat korkeassa äänilajissa.
Seurasin ikkunasta tiaisen pesutuokiota.....